EtusivuBändi
Etusivu


TRICK BAG
ASENNETTA JA RANKKAA  TYKITYSTÄ- TYYLILLÄ.


Trick Bag on pääkaupunkiseutulainen äijälauma, joka kyntää maanläheistä musiikkiaan juurakoiden riekaleet roiskuen.
Keikoilla yhtyeen meno ja meininki yltyy aivan käsittämättömiin mittasuhteisiin.

Suurin osa yhtyeen musiikillisesta annista koostuu Roy Fish Loikalan ja Evil Lindstömin väkertämistä sävelteoksista.
Lisäksi ohjelmistossa on lainakappeleita muun muassa sellaisilta yhtyeiltä kuin The Pirates, Dr. Feelgood ja The Fabulous Thunderbirds.

Trick bag sai alkunsa elokuussa 2009, kun joukko keski-ikäisiä rock- ja blues-äijiä kokoontui ja päätti, että nyt on pakko alkaa vääntämään isolla vaihteella kunnon reipasta rytmibluesia ja rokettirollia.

 
 


Musiikki
Keikat
Galleria
Info
EtusivuBändi